Yhdistyksen esittely
Hallitus
Työvaliokunta
Jäsenet
Alfred Kordelinin säätiö
Enson taidekokoelmat -säätiö
Fortumin taidesäätiö
Gösta Serlachiuksen taidesäätiö
Taidesäätiö Merita
Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Suomi
UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiö
Näyttelyt
Muutosten pyörteissä
Valon rakentajat
Meidän kuvamme
Modernin kahdet kasvot
Kuvia Suomesta - maa ja kansa
Amos Andersonin taidemuseo
Ajankohtaista
Yhteystiedot


Muutosten pyörteissä
1960-80-lukujen taidetta

Muutosten pyörteissä -näyttely esittelee 20.1.2012 - 4.2.2013 noin sata keskeisten suomalaistaiteilijoiden maalausta, grafiikanlehteä ja veistosta 1960 - 80-luvuilta, jolloin postmodernismi oli rantautumassa Suomeen. Näyttelyn kuraattori on professori Maaretta Jaukkuri.

STSY:n kokoelmia on täydennetty Amos Andersonin taidemuseon kokoelmateoksilla sekä uutta videotaidetta esittelevällä osuudella.

Suomen taidetta leimasi 1960-80-luvuilla nopea kansainvälistyminen. Lisäksi 1970-lukua leimasi kulttuurikentän politisoituminen. Kaikkiaan aikakausi oli vilkkaan keskustelun ja ajatusten vaihdon aikaa.

Taiteen ilmaisukeinot monipuolistuivat ja suhtautuminen uusiin vaikutteisiin tuli sallivammaksi. Suuri muutos oli, että viitemaailma siirtyi kaupunkimaiseen ympäristöön ja populaarikulttuurin kuvamaailmaan.

Näyttelyn ohessa julkaistaan Maaretta Jaukkurin kirjoittaman teos Muutosten pyörteissä — Suomalaista kuvataidetta 1960-80-luvuilla.

Muutosten pyörteissä -näyttely ja -kirja päättävät STSY:n kronologisten näyttelyiden ja julkaisujen sarjan. Meidän kuvamme keskittyi Suomen taiteen kultakauteen 1850-luvulta 1900-luvun alkuun, Modernin kahdet kasvot 1920- ja 1930-lukujen taiteeseen sekä Valon rakentajat sodan jälkeiseen taiteeseen 1940-50-luvuilla.

Näyttelyt ja kirjasarja ovat tehneet tunnetuksi myös vähemmän tutkittuja vaiheita suomalaisen taiteen historiassa. Maaretta Jaukkurin kirja on ensimmäinen kokonaisesitys suomalaisen kuvataiteen kehityksestä 1960-luvulta 1980-luvun loppuun.